Skip to main content

100-vuotias Suomi saa herkullisen syntymäpäivälahjan.  Kesän alussa alkaneen kansallisruokaäänestyksen äänestysaika päättyi itsenäisyyspäivänä. Äänestyksessä annettiin yli 50 000 ääntä. Äänet annettiin kahdessa vaiheessa: kesällä yli 11 000 suomalaista ehdotti erilaisia ruokia. Näistä raati valitsi 12 finalistia finaaliin, jossa kansanäänestys keräsi 40 000 ääntä. Äänestyksen lisäksi saatiin aikaan kiinnostava keskustelu siitä, millaisista asioista me suomalaiset olemme ruoassamme ylpeitä ja millaisia asioita vieroksumme.

Viime viikolla 12-henkinen raati kokoontui käsittelemään äänestyksen tulosta. Raati ja kansa olivat yksimielisiä tuloksesta. Suomi saa lahjansa juhlavuoden alussa, kun kansallisruoka julkistetaan 19.1.2017 Helsingin matkamessuilla.

Kansallisruoka  vuonna 2017:

– Kansallisruoka julkistetaan 19.1.2017 Helsingin matkamessuilla, jotta viesti saadaan yhtä aikaan sekä suomalaisten että kansainvälisten vieraiden huulille.

– Kansallisruokaa juhlistetaan kodeissa, kouluissa, varuskunnissa ja monissa juhlavuoden tapahtumissa.

– Kaikki valitut 12 kansallisruoka-aarretta ovat tarinan arvoisia ja vuonna 2017 joka kuukausi omistetaan yhdelle aarteelle:

  • Tammikuu: Pitsa
  • Helmikuu: Hernekeitto
  • Maaliskuu: Ruisleipä
  • Huhtikuu: Mämmi
  • Toukokuu: Kalakeitto
  • Kesäkuu: Viili
  • Heinäkuu: Karjalanpiirakka
  • Elokuu: Mustikkapiirakka
  • Syyskuu: Paistetut muikut/silakat perunoilla
  • Lokakuu:  Karjalanpaisti
  • Marraskuu: Graavi kala
  • Joulukuu: Maksalaatikko

Kansallisruoan tavoitteena on saada ihmiset näkemään suomalaisen ruokakulttuurin erikoispiirteet, jotta osaamme  kehittää ruokakulttuuriamme vahvuutemme ymmärtäen. Hankkeen toteuttajina ovat ELO – Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö ja Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliitto MTK ry sekä maa- ja metsätalousministeriö.

Ruoka-alan vaikuttajista koostuvan kansallisruokaraadin jäsenet haastavat kaikki organisaatiot mukaan viemään kansallisten ruoka-aarteitten sanomaa. Valtakunnallinen kansallisruoan etsintä on innostanut myös maakuntia nostamaan esiin oman alueensa herkut. Äänestyksen ympärillä käydystä kesksutelusta on valmisteilla pro gradu-tutkielma, joka julkaistaan keväällä 2017.

Kansallisruokaan liittyvää viestintää voit seurata www.kansallisruoka.fi– sivuilta sekä ELO-säätiön sivuilta. Kuvia kansallisista ruoka-aarteista täällä.  Tiedotteen kuva: Maksalaatikko on joulukuun ruoka-aarre, Laura Riihelä ja Juuli Hakkarainen.

Lisätietoja

ELO – Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö

Seija Kurunmäki
johtaja
+358 400 460894
seija.kurunmaki@elo-saatio.fi

Susanna Haavisto
tiedottaja
susanna.haavisto@elo-saatio.fi
+358 40 5060185

 

Kia

Author Kia

More posts by Kia