Chris Angelov
Olin mukana viime vuoden Vuoden Tarjoilija -kilpailussa, jota kautta innostuin hakemaan mukaan myös tänä vuonna. Ennen edellistä kilpailua olin juuri lopettanut opiskeluni Perho Liiketalousopistossa ja työskentelin Ravintola Murussa. Oppilaitos kannusti minua hakemaan mukaan kilpailuun ja myös veljeltäni saama tuki on ollut isossa osassa. Odotan että pääsen näkemään, mitä uutta kilpailussa on tänä vuonna verrattuna viime vuoteen ja miten kilpailu on mennyt eteenpäin.
Tällä hetkellä työskentelen Ravintola Savoyssa ja sitä ennen Hodari & Hummerissa, Pastiksessa, Ravintola Murussa ja Ravintola Nokassa. Päivittäisessä työssäni minulle on tärkeää keittiön ja salin välinen tiimityöskentely. Meidän vieraat tulevat nauttimaan elämyksistä ja meidän tehtävänä on luoda heille sellaisia.
Ollessani 10-luokalla en yhtään tiennyt, mitä haluaisin tehdä. Juttelin veljeni kanssa niin kotona kuin mökilläkin ja hän kannusti minua hakemaan opiskelemaan Perho Liiketalousopistoon – se tuntui hyvältä idealta. Ravintola-alalla työskentelyn ja opiskelun Perho Liiketalousopistossa aloitin 16-vuotiaana. Perho Liiketalousopisto oli ainut paikka, jonne halusin opiskelemaan ja jonne hain, en halunnut minnekään muualle.
Olen saanut jo nyt nuoresta iästäni huolimatta työskennellä upeissa ravintoloissa. Kollegat ovat opettaneet minua ja ottaneet minut niin sanotusti siipiensä suojaan. On hienoa, että ympärilläni on niin monia kollegoitani, joiden ammattitaitoa arvostan. Uskon, ettei mitään saavutuksia saavuteta yksin.
Et ehkä tiedä, että vapaa-ajalla nautin pitkistä kävelyistä rannalla ja luen romanttisia novelleja. Sanonta ” joka päivä on uusi päivä” kuvastaa minua.
Joona Finni
Olen seurannut jo useamman vuoden ajan Vuoden Tarjoilija -kilpailua sosiaalisen median eri kanavista, kuten Instagramissa ja Facebookissa. Jo ammattikoulussa kisasin Taitajissa ja olenkin miettinyt jo muutaman vuoden ajan osallistuvani Vuoden Tarjoilija -kilpailuun. Viimeisen sysäyksen osallistumiseen antoi kuitenkin ammattikouluni opettaja ja valmentaja, jotta hain mukaan kilpailuun tänä vuonna.
Odotan monipuolisia kilpailutehtäviä, sekä uusien kontaktien luomista ja ammattitaitoni kehittymistä. En ole persoonaltani stressaaja tyyppiä, mutta jokaisen kilpailupäivän tehtävät vähän jännittävät, koska haluan pyrkiä tekemään mahdollisimman hyvän kilpailusuorituksen.
Ravintolaurani aloitin 16-vuotiaana, kun piti miettiä mitä tekisin peruskoulun jälkeen. Olen aina ollut hyvin sosiaalinen ihminen ja ruoka on aina ollut lähellä sydäntäni, joten ravintola-ala oli helppo valinta. Päätin hakeutua kaksoistutkintoon, eli kävin hotelli- ravintola- ja catering-alan lisäksi myös lukion oppimäärän.
Aloitin työskentelemään aluksi Laukaalaisessa ravintola Rosannessa koulun ohella, josta siirryinkin Jyväskylään Ravintola Vesilinnaan ja sieltä Ravintola Pöllöwaariin. Tällä hetkellä työskentelen Ravintola Figarossa jo viidettä vuotta. Figaro on tunnettu hyvästä ruuasta ja laajasta viinivalikoimasta. Olen saanut vetovastuuta catering-palvelusta ja se tuokin mukavaa vaihtelua arkeen. Päivittäisessä työssäni minulle on tärkeää se, kun pystyy omalla toiminnallaan tekemään jonkun ihmisen tärkeästä illasta vielä merkityksellisemmän, sekä tietenkin työpaikalla viihtyminen.
Haluan palvella ihmisiä vieraanvaraisesti ja yksilöllisesti, samalla tavalla kuin kohtelisin ystäviäni, jotka tulevat käymään meillä. Vahvuuksien hyödyntäminen ja tilannetaju on tärkeää luodessa viihtyisää ja ikimuistoista palvelutilannetta. Palvelen ihmisiä niin kuin haluaisin itseäni kohdeltavan, tämä on hyvä ja toimiva periaate mielestäni.
Olen elänyt lapsuuteni maalta ja olemmekin käyttäneet kotona paljon metsän antimia, kuten marjoja, sieniä ja riistaa. Suomalaisen luonnon antimet ovat monipuoliset ja niiden potentiaalia ei mielestäni hyödynnetä vielä tarpeeksi suomalaisessa ruokakulttuurissa. Arvostan myös laadukkaita raaka-aineita ja niiden kokonaisvaltaista käyttöä. Tykkään panostaa laadukkaisiin lihoihin.
Jokaiseen tilanteeseen on oma juomansa mikä toimii sillä hetkellä. Aina ei tarvitse olla huippuviiniä, vaan joskus parhaiten sopii perinteisemmät juomat, tilanteesta riippuen. Aina pitää olla valmis kokeilemaan uusia juomia ennakkoluulottomasti ja välillä saattaa löytyä hyvä juoma tai sitten ei, elämä on kokeilua.
Ylpein olen saavutuksestani, kun tulin kolmanneksi EuroSkillseissä Ranskan Lillessä Ravintola palvelulajista vuonna 2014.
Toivoisin tulevaisuudessa muun muassa muutosta lounasjuomien suhteen, mielestäni voisimme ihan hyvin nauttia yhden lasillisen, vaikka viiniä lounaan yhteydessä ilman, että se lasketaan tissutteluksi. Euroopassa on ihan normaalia nauttia viiniä ruoan kanssa. Uskon eettisesti ja lähellä tuotetun ruuan nosteen pysymiseen ja toivoisin ihmisten arvostavan enemmän suomalaista ruokakulttuuria ja sen monimuotoisuutta. Ruokamatkailu on nouseva trendi ja sitä pitäisikin hyödyntää enenemässä määrin.
Moottoripyöräily on yksi intohimoistani. Lisäksi, parhaillaan opiskelen työn ohessa restonomiksi ja opiskelussani olen suuntautunut kestävään gastronomiaan. ”Whatever happens, happens” on sanonta, joka kuvastaa minua.
Matias Pietarinen
Olen osallistunut kilpailuun kaksi kertaa, kolmas kerta toden sanoo. Kilpailussa pääsee verkostoitumaan ja tapaamaan ravintola-alan tuttuja. Odotan kilpailulta erikostehtäviä, kuten esimerkiksi kalan transeerausta. Jännitän kilpailussa viineihin liittyvää osuutta, koska se puoli on minulle jäänyt heikommalle cocktailbaareissa työskentelyn myötä.
Urani ravintola-alalla alkoi 16-vuotiaana Hotelli Grand Marinan keittiöstä. Olen ollut kohta 10 vuotta alalla. Olen työskennellyt Murussa, Savoyssa, Brondassa, Teatterissa, Rosterissa monenlaisissa työtehtävissä hovimestarista baarimestariksi. Nykyään cocktailit ovat kutsumukseni. Tällä hetkellä työskentelen oman toiminimeni HNH Cocktail parissa.
Päivittäisessä työssäni minulle on tärkeää laadukas asiakaspalvelu ja raaka-aineet sekä cocktailien historia ja suunnittelu. Alkoholeista mezcal ja rommit ovat tällä hetkellä lähellä sydäntäni. Toivon cocktailkulttuurin kehittymistä ja murrosta Suomessa.
Olen ylpeä siitä, että olen saanut olla mukana Suomi-100 Taitajien tuomaroinnissa ja tehtävien suunnittelussa sekä lautakunnassa. Taitaja tuomaroinnissa olen ollut mukana viimeiset neljä vuotta.
Vapaa-ajalla pidän vaeltamisesta ja kalastuksesta.
Lausahdus ”Oppiminen ei lopu koskaan. PS. Muista myös opettaa eteenpäin”, kuvastaa hyvin minua.
Heidi Martikainen
Olen osallistunut kilpailuun kaksi kertaa aikaisemmin, joten osasin odottaa tämän vuoden kilpailuja. Tiedon hausta sain Vuoden Tarjoilija-organisaation some-kanavalta. Kilpailulta odotan hyvää ryhmähenkeä kilpailijoiden kesken, uusia tuttavuuksia, itseni haastamista ja uusia kontakteja alan vaikuttajien ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Jännitän omaa ajanhallintaani. Vaikka kisatehtävä muuten olisi hallussa, on osattava ajoittaa tekeminen annettuihin aikarajoihin. Olen aikaisempina vuosina ottanut ehkä jopa liian rauhallisesti tietyissä tilanteissa.
Ravintola-ala on tullut elämääni tavallaan äidinmaidon mukana. Molemmat vanhempani ja heidän vanhempansa ovat pitkän linjan ravintola-alan ammattilaisia ja heidän työskentelynsä seuraaminen sai alun alkaen myös minut kiinnostumaan alasta. 4-vuotiaana olin paljon hoidossa isoäitini luona ja kahvihetki-leikit olivat iso osa yhteisiä juttujamme. Kahvihetkiin kuului aina kahvin tarjoilu sekä sopivan avecin valinta. Pitkään luulin, että konjakki on ainoa oikea kaveri kahvin seuraan, kunnes eräänä iltapäivänä isoäitini pyysikin kahvin seuraksi likööriä. Kiinnostus juomiin ja viineihin on säilynyt tähän päivään saakka.
Olen ollut alalla 15-vuoden ajan ja alussa työskentelin vanhempieni mukana Fazerilla sekä hotelleissa. Täytettyäni 18, kiertelin pitkin pääkaupunkiseutua keikkatyön merkeissä ja nyt viimeisimmät työpaikkani ovat olleet: Ravintola Savoy, Ravintola Solna ja Kulosaaren Casino. Tutuiksi ovat tulleet kaikki mahdolliset hommat tiskarin ja keittiöapulaisen tehtävistä aina ravintolapäällikköön saakka. Tällä hetkellä työskentelen Matti Wikbergin ja Tomi Björckin ensimmäisessä yhteisessä ravintolassa, Ravintola Farangissa Helsingissä päähovimestarina.
Päivittäisessä työssäni minulle on tärkeää kohtaamiset erilaisten ihmisten kanssa, niin asiakkaiden kuin työkavereidenkin kanssa. Sosiaaliset tilanteet ovat mielestäni ravintola-alalla parasta ja siksi tämä ala onkin niin koukuttava ja parhaimmillaan se ei edes tunnu työnteolta.
Simppeli on yleensä kauneinta. Ruokatuotteessa pidän siitä, kun raaka-aine pääse näyttämään parhaat puolensa ja on helposti tunnistettavissa. Liika kikkailu vie joskus mukanaan puolet nautinnosta ja mielestäni homman kuuluu olla simppeliä, herkullista ja raaka-aineen alkuperää kunnioittavaa. Tällä hetkellä suuria trendejä ovat Natural-viinit ja luonnon läheisyys ruokatuotteissa. Mutta uskon (ja toivon), että klassikoiden ja klassisuuden aikakausi tekee paluun palvelun ja ruokatuotteen pariin.
Palvelussa haluan olla läsnä ja helposti lähestyttävissä, jotta asiakas pääse rentoutumaan ja heittäytymään palveltavaksi. Juomissa arvostan klassisuutta, mutta haluan päästä yllättämään asiakkaan joskus jopa hieman leikittelevällä valinnalla ja rikkoa ennalta odotettuja kaavoja.
Olen ylpein kahdesta pienestä lapsestani. Olen tyytyväinen siihen, että Suomessa on mahdollisuus kehittyä yhdeksi ravintola-alan huipuista ja silti olla äiti ja nähdä lastensa kasvavan. Uskon, että äitinä oleminen on tehnyt minusta paremman asiakaspalvelijan ja ajankäytön mestarin.
Moni ei tiedä, että olen ”piilo-nörtti.” Harry Potter, Star Wars ja Marvel Universe ovat lähellä sydäntä ja vahvasti mukana vapaa-ajallani.
”Fiilis pohjalta” lausahdus kuvastaa minua. Isältä tyttärelle periytynyt lausahdus, joka mielestäni sopii kaikkiin tilanteisiin ja jonka mukaan pyrinkin toimimaan.
Leeni Hyvärinen
Kuulin Vuoden Tarjoilija -kilpailusta somesta. Olin ensimmäistä kertaa viime vuonna kisaamassa ja kokemus oli hyvä. Pääpalkinto motivoi tietenkin myös hakemaan mukaan. Hain mukaan kilpailuun, että pääsen haastamaan itseäni. Lisäksi odotan kilpailulta verkostoitumista. Kilpailutilanne itsessään jännittää minua, mutta hyvällä tavalla.
Menin peruskoulun jälkeen ravintolakouluun ja siitä saakka olen ollut alalla. Minusta piti tulla kokki, mutta salityöskentely oli hauskempaa. Parasta ravintola-alassa on sen kansainvälisyys – joka paikassa ihmisten täytyy syödä ja juoda. Haluan tuottaa vieraille elämyksiä ja kokemuksia, on helppoa olla töissä missä ruoka- ja juomatuote on Suomen parhaimmistoa tällä hetkellä. Toivon Helsingin kasvavan kansainvälisesti kiinnostavaksi ruokamatkailukohteeksi.
Olen työskennellyt ulkomailla Australiassa yhden ja kahden hatun paikoissa, Suomessa muun muassa Helsingissä Savoyssa ja Brondalla ja lisäksi Jyväskylässä ja Lapissa. Tällä hetkellä olen töissä Ravintola Palacessa Helsingissä. Töissä olen vieraita varten. Asiakaspalvelu ja elämysten tuottaminen sekä laadun varmistaminen ovat minulle tärkeintä päivittäisessä työssäni.
Tällä hetkellä olen ylpein tiimini kanssa saavutetusta Michelin-tähdestä. Olen myös ylpeä, kun uskalsin taas lähteä kisaamaan alani huippuja vastaan sekä siitä että työhistoriani on monipuolinen.
Moni ei tiedä, että haaveeni on matkustaa maailman ympäri. Lisäksi, harrastan sukellusta – harvoin, mutta se on upeaa!
Henna Kolehmainen
Olen seurannut Vuoden Tarjoilija -kilpailua jo muutaman vuoden mielenkiinnolla ja tänä vuonna seurasin aktiivisesti ELO-säätiön omia nettisivuja ja odottelin, että milloin kilpailuhakemus julkaistaan. Oman ammattitaidon kehittäminen oli päällimmäinen syyni hakea kilpailuun. Sen lisäksi, työpaikallani on erittäin innostava ilmapiiri ja saankin sieltä kaiken tuen ja paljon apua kilpailemiseen.
Tämä on ensimmäinen Vuoden Tarjoilija -kilpailuni, joten en vielä tarkalleen tiedä mitä odottaa, mutta kilpailupaikalla on varmasti innostava ja jännittävä tunnelma, sekä muiden kilpailijoiden tapaaminen ja heihin tutustuminen tulee olemaan hienoa. Jännitän varmaan vähän kaikkea! Yleisön edessä oleminen on varmaan minulle se jännittävin yksittäinen asia. On mukava nähdä, kuinka se vaikuttaa ajatuksen juoksuun ja kuinka saan pidettyä hermoni kurissa jännityksen alla.
Minun ja ravintola-alan suhde on puhdas vahinko, joka sattui, kun muutin 20-vuotiaana Saksasta takaisin Suomeen ja sain kutsun työhaastatteluun SSP Finlandille, joka vastaa Helsinki-Vantaan lentoaseman kahvila- ja ravintolatoiminnasta.
Olen kerennyt olla ravintola-alalla kymmenen vuotta ja siinä ajassa on tullut nähtyä aika monta erilaista ravintolaa. Tykkään edelleen käydä silloin tällöin vieraissa ravintoloissa, koska omalta työpaikalta poistuminen ravistelee aina ajatuksia ja opettaa jotain uutta. Viimeisimmät ravintolani ovat olleet Ravintola 4 vuodenaikaa, Ravintola Doris, Ravintola Näsinneula, Stefan’s Steakhouse sekä Pub Ukko Nooa. Tällä hetkellä työskentelen ravintola C:ssä.
Haluan luoda mahdollisimman rennon ja helposti lähestyttävän ilmapiirin ympärilleni, jossa asiakkaiden on helppo rentoutua ja unohtaa arkiset asiat hetkeksi. Nojaan palvelussa klassisiin tarjoilutapoihin, mutta sovellan niitä aina tilanteeseen sopivaksi. Juomapuolella klassikot luovat vahvan perustan, jonka päälle lisään aina jotain uutta ja yllättävää. Pyrin aina siihen, että asiakkaat pääsisivät oppimaan jotain uutta ja maistamaan jotain jännittävää meillä käydessään. Työkaverit ovat tärkeintä päivittäisessä työssäni! Ehdottomasti! Ilman heitä ei tätä työtä pystyisi tekemään.
Olen kaikista ylpein ammatillisesti aina jokaisen serviisin jälkeen. Jokainen ilta ravintolassa on uniikki ja siinä on jotain taianomaista. Minulle tulee joka ilta viimeisten asiakkaiden lähdettyä erittäin ylpeä olo sen illan onnistumisesta. Kun me henkilökunnan kesken huudahdetaan “kiitos serviisistä” illan päätteeksi, niin ilmassa on voittamisen tuntua, onnellisuutta ja ylpeyttä omasta tekemisestä.
Viimeisen kymmenen vuoden aikana, mitä olen ollut alalla, on Suomessa menty valtavia harppauksia ruoka- ja juomakulttuurissa eteenpäin. Koen suomalaisen asiakaskunnan hyvin helpoksi yleisöksi kokeilla kaikkea uutta ja olla mukana maailman kehityksessä. Uskon, että muutoksia tulee seuraavan kymmenen vuoden aikana rutkasti lisää ja haluaisin nähdä, että ravintoloista tulisi suurimmalle osalle kansaa arkipäiväisiä. Meillä on upeita ravintoloita myös pääkaupunkiseudun ulkopuolella ja toivoisin näiden saavan vielä nykyistä enemmän huomiota. Toivoisin myös päättäjiltä toimia, jotka edistäisivät suomalaisen ruoka- ja juomakulttuurin kehitystä ja niiden vientiä ja markkinointia ulkomaille.
Olen hokenut paljon viime aikoina “Vamos A la Playa” -huudahdusta. Lausahduksessa on sellaista ”mennään ja tehdään” -fiilistä, mutta mielellään pilke silmäkulmassa ja pidetään hauskaa samalla kun tehdään. Olen kai aina ollut heittäytyjä, joka ei ota asioita ihan kamalan vakavasti. Ja eikös jokainen työvuoro ole, kuin rannalle meno. Ikinä ei tiedä milloin saa lentopallosta päähänsä tai joutuu keskelle vesisotaa. Onneksi aurinko kuitenkin paistaa kirkkaalta taivaalta ja jossain kaukaisuudessa soi PMMP:n Rusketusraidat.
Veikkaisin, että minulta löytyy ystäviä, jotka eivät ihan täysin ymmärrä millainen Design-friikki minä olen. Suurin osa varmasti tietää, että muotoilu kuuluu intohimoihini, mutta intohimon luonne ja laajuus on varmasti pysynyt monelta salassa.
Tiia Hänninen
Työpaikalle tuli postin kautta ilmoitus, joka myös laitettiin meidän oman työporukan viestifoorumiin ilmoituksena yleisesti. Ei ollut mitenkään selvää, että hakisin mukaan Vuoden Tarjoilija -kilpailuun. Sisältäpäin jatkuvasti pyrkivä kirkas uteliaisuus ja ammattillinen epäröinti taistelivat keskenään. Vielä kolme päivää ennen ensimmäisen hakuajan päätyttyä työstin tätä asiaa, kunnes tuli olo, että ei, en uskalla. Hakuajan jatkuttua päätin, että nyt mennään eikä meinata työkaverien rohkaisemana! En osaa vitsillä edes heittää työhakemuksiakaan, jos johonkin paneudun, teen sen äärettömän isolla innolla ja panostuksella.
Kilpailulta odotan ehdottomasti uusien asioiden oppimista. Uusia ihmisiä, inspiraatiota ja uusia tapoja – ammatillista itseluottamuksen kasvua. Lisäksi odotan palautetta, missä olen tai voisin olla hyvä ja missä en. Kilpailuun en lähde hampaat irvessä, vaan puhdas kokemus edellä. Kaikki tai pienikin asia mitä saan tästä, on minulle voitto. Muutenhan jatkaisin samanmoista arkea kotopuolessa. Kilpailun on pakko olla vain ja ainoastaan hyvä juttu. Jännitän varmaankin esiintymistä ja esillä olemisesta. Vaikka sitä tavallaan päivittäin tekeekin, niin ehkä se valokuvaus ja kuvaaminen jännittää. Pelkään ja/tai jännitän varmaan yksinkertaisesti väärän kuvan antamista itsestäni.
Ravintola-ala näytti niin monipuoliselta, että se taisi jopa olla ensimmäisenä toiveena yhteishaussani. 18-vuotiaana sain ravintolakokin paperit ja tulevaisuus näytti hyvälle. Erään sattumuksen myötä pääsin salin puolelle kokkailemaan ja sepäs oli niin älyttömän kivaa. Koin kokkina päivien olevan itseään toistavia ja salin puolella joka päivä oli täysin erilainen. Eli tein hienovaraisen takinkäännön keittiön kauhoille ja itseopin tarjoilijaksi.
Tein kuutisen vuotta sesonkitöitä munn muassa Ravintola Valossa, Levin Panimolla, Ravintola Pisteessä, Stefans Steakhousessa Rukalla ja Kanariansaarillakin vietin muutaman talven. Sittemmin tuli höllättyä menojalkaa hieman, että sain opiskeltua samalla lisää alaa kunnolla. Hahkialan Kartanossa työskentelin tilausravintolaperiaatteella pari vuotta, kunnes vietti alkoi hamuamaan hektisempää ja spontaanimpaa ravintolatyötä, missä olen nyt. Tällä hetkellä työskentelen Ravintola Piparkakkutalossa, Hämeenlinnassa. Historiallisessa vanhassa vuonna 1906 rakennetussa kauppiaskodin henkisessä miljöössä toimimme lounas-ja iltaravintolana, jossa viuhdomme lähiruoan puolesta.
Työssäni minulle on tärkeää, että meillä on duunissa kaikki niin hyvin, kuin voi vaan olla ja näin meidän asiakkaatkin voi hyvin. Tämä on ainakin ala, johon ei uudistuva teknologia ihan heti tule korvaamaan työpaikkojamme. Tätä alaa voi ihmiset omalla luovuudella ja teoillaan kehittää. On mieletöntä nähdä ja olla mukana tuottamassa hyvää ruokailuelämystä, mutta ilman ammattitaitoista ja innokasta tiimiä se ei onnistuisi yksinään. Joten se, että pysyn itse innokkaana ja vaalin hörsyävän puheliasta palvelupersoonani pikku nippelitietoineen, on minulle tärkeintä. Omaa palvelufilosofiaani kuvastavat sanonnat ”Älä etsi vikoja, vaan parannuskeinoja” ja ”Epäonnistuminen johtaa menestykseen, jos opin siitä”.
Ylpein olen siitä, että olen löytänyt itselleni mielekkään alan ja harrasteen. Liityin viiniseuraan ja syvennän oppejani enemmän vapaa-ajallakin. Eräänlainen saavutus oli myös itselleni eräs asiakaspalaute, johon palaute oli kerrottu niin ikään runon muotoon minusta ja palvelustani. Se sai minut tuntemaan, että jotain on saavutettu, vaikka se niin pieneltä jutulta kuulostaisikin. Välillä erottaa sellaiset kiitokset, joista menee itsekkin jo vähän herkäksi.
Ruokakulttuurissa toivon, että hävikkiä ei tulisi niin paljoa ja että sitä osattaisiin jotenkin hyödyntää tai minimoida. Sen saralta olisi mukava jakaa yhdessä vinkkejä ja ajatuksia, mitä hävikillä voisi tehdä muutakin kuin kompostoida. Tehtäisiin enemmän yhteistyötä ja jaettaisiin tietoa matalammalla kynnyksellä esimerkiksi eettisimpiin raaka-ainehankintoihin liittyen.
Omalle paikkakunnalle toivon cocktail-kulttuuria enemmän ruokaravintoloihin ja yhteisöä, joka ajaisi jalojuomien asiaa. Suunta on hyvä, mutta ainakin täälläpäin vielä hieman jäljessä trendien osalta. Olisi upeaa saada tänne cocktaileihin erikoistunut salakapakka! Lisäksi, on mahtavaa, kun ravintoloiden on mahdollista valmistaa ”omaa olutta” tai esimerkiksi omaa giniä. Meillä Piparkakkutalossakin on oma talon lanseerama gin!
”Stay Humble, Hustle Hard” kuvastaa hyvin minua.
