Skip to main content

Vuoden Kokki -kilpailun säännöt

Vuoden Kokki -kilpailun vastuullinen järjestäjä Suomessa on ELO-Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö sr vuodesta 2009. Vuoden Kokki kilpailutapahtuma toteutetaan yhteistyössä Vuoden Kokki Akatemian ja laajan yhteistyökumppaniverkoston kanssa.

Vuoden Kokki -kilpailuun voivat osallistua sekä Suomen kansalaiset että kaikki Suomessa vakituisesti asuvat ja ammatikseen ravintola-alalla työskentelevät ruoanlaiton ammattilaiset. Kilpailun aiemmin voittaneet eivät voi enää osallistua kilpailuun. Kilpailukieli on suomi.

ELO-säätiö vahvistaa Vuoden Kokki -kilpailun kilpailujohtajan, päätuomarin, tuomariston ja muun järjestelytoimikunnan. Tuomareiden valinnassa kiinnitetään huomiota siihen, että tuomaristo koostuu alan ammattilaisista ja mahdollinen esteellisyys toimia tuomarointitehtävissä huomioidaan. Tuomaroinnin tulee olla asiallista, tasapuolista ja oikeudenmukaista.

Vuoden Kokki -kilpailu on kolmiosainen. Ennakkotehtävä julkaistaan 9.12.2019. Alkukarsinnan tuomaristo tuomaroi anonyymit hakemukset ja jatkoon päässeille semifinalisteille ilmoitetaan henkilökohtaisesti jatkoon pääsystä tammikuussa 2020. Hakuaika päättyy 19.1.2020. Vuoden Kokki 2020 -kilpailu pidetään Helsingin Messukeskuksessa Gastro Helsinki -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa 12.-13.3.2020 (semifinaali, finaali).

Vuoden Kokki -kilpailun semifinalistien ja finalistien nimet, finaalitehtävän sisältö, arviointikriteerit ja aikataulu julkistetaan myöhemmin kilpailujärjestäjän toimesta.

Vuoden Kokki -kilpailun voittaja palkitaan Suomen Messusäätiön 10 000 euron apurahalla oman ammattitaidon kehittämistä varten sekä saa paikan Vuoden Kokki Akatemiassa.
Lisäksi semifinalistit ja finalistit saavat mahdollisesti kilpailun yhteistyökumppaneiden erikoispalkintoja.

Vuoden Kokki -kilpailun voittaja edustaa arvokkaasti Vuoden Kokki tavaramerkkiä ja toimii ravintola-alan myönteisenä esikuva edustusvuotena Suomessa ja mahdollisesti ulkomailla.
Vuoden Kokki -kilpailun voittaja saattaa edustaa Suomea erikseen määritellyssä kansainvälisessä kilpailussa.

ELO-säätiöllä ja Vuoden Kokki- kilpailutoiminnan yhteistyökumppaneilla on erikseen sovittavalla tavalla oikeus hyödyntää Vuoden Kokki -kilpailun voittajaa erilaisissa edustus- ja viestintätehtävissä seuraavaan Vuoden Kokki -voittajan valintaan saakka. Tänä aikana voittaja ei saa esiintyä muussa edustus- tai viestintätehtävissä kuin Vuoden Kokki 2020 edustajana. Semifinalistien, finalistien ja voittajan kanssa solmitaan kilpailijasopimukset ELO-säätiön toimesta.

Vuoden Kokki 2020 -kilpailun voittaja julkistetaan finaalin jälkeen palkintojenjakotilaisuudessa 13.3.2020.

10§

Vuoden Kokki -kilpailua hallinnoi ELO-säätiö.  ELO-säätiöllä on oikeus jättää kilpailu järjestämättä asioiden niin vaatiessa (force majeur).

Kia

Author Kia

More posts by Kia