Etusivu » Maria Suihkonen Vuoden Tarjoilija 2013
- 07 helmikuun, 2013
Kuullessani, että Suomeen oltiin järjestämässä ensimmäistä ammattilaisille suunnattua tarjoilijakilpailua, Vuoden Tarjoilija 2013 -kilpailua, päätin hakea mukaan lähettämällä ennakkotehtävät. Ennen Vuoden Tarjoilija -kilpailua minulla oli useamman vuoden kokemus kilpailemisesta kotimaisen Taitaja -kilpailun parissa sekä kansainvälisillä areenoilla. Lisäksi olin toiminut tuomarointi ja valmennustehtävissä.
Voitin siis kaikkien aikojen ensimmäisen Vuoden Tarjoilija- kilpailun.
Olen kilpaillut myös nuorten ammattitaidon MM-kilpailuissa (WorlsSkills London 2011) voittaen MM-hopeaa ravintolapalvelut-lajista. Lisäksi minut palkittiin Suomen maajoukkueen parhaimpana kilpailijana The Best of Nation -palkinnolla. Nordic Waiter of the Year 2014 Tanskan Herningissä voitin PM-pronssia ja sain erikoispalkinnon The Best Performing of The Champagne Sapling eli paras suoriutuminen samppanjapullon aukaisusta sapelilla.
Kuva Mikko Mäntyniemi