Skip to main content

Vuoden Kokki ja Vuoden Tarjoilija -kilpailujen ensimmäinen vaihe käytiin Kevätmessuilla torstaina 26.3. Kummankin sarjan 12 kandidaatista karsittiin kuusi kilpailijaa perjantain loppukilpailuun. Vuoden Kokki 2015 -tittelistä kisaavat Ville Leminen,  Mikko Kaukonen, Simo Pietarinen, Turo Väärti, Ismo Sipeläinen ja Erno Kemi. Vuoden Tarjoilija 2015 -tittelistä Saara Alander,  Tanja Pöyhönen,  Markku Niemi, Iina Hopsu, Katrina Laitinen ja
Taneli Lehtonen.

– Kokkikilpailijoiden taso on kova tänä vuonna. Pakolliset pääraaka-aineet – kotimainen kirjolohi ja naudan sisäfilee – erottivat alkukilpailuissa jyvät akanoista. Huiput onnistuivat luomaan kotien sunnuntaipöydistäkin tutuista aineksista kekseliäitä, taitoa vaativia ja mielenkiintoisia kilpailuannoksia, kertoo Vuoden Kokki -kilpailun päätuomari Sasu Laukkonen.

– Tarjoilijakilpailijoiden taso on todella hyvä ja osallistujat olivat alkukilpailussa selkeästi paneutuneita suoritukseensa ja intohimoisen osaavia. Tarjoilijatuomaristolla oli kova työ karsia kuusi finalistia, Vuoden Tarjoilija -kilpailun päätuomari Janne Marin kommentoi.

Perjantain loppukilpailu käydään Messukeskuksen Kevätmessuilla klo 10.00-15.00. Loppukilpailussa kokit valmistavat kolmen ruokalajin menun raaka-aineista, jotka ilmoitetaan torstai-iltana. Tarjoilijakilpailijat valitsevat tälle menulle sopivat viinit ja mm. valmistavat aperitiivicocktailit sekä erikoiskahvit asiakkaiden tilauksesta.

Alueella on klo 11 lähtien yleisölle avoinna Kokit Puutarhassa-pop up -ravintola, jolla juhlistetaan Vuoden Kokki -kilpailun 20-vuotista taivalta. Vuoden Kokki 2015 ja Vuoden Tarjoilija 2015 julkistetaan 27.3. klo 19.45.

Vuoden Kokki 2015 -finalistit

1. Ismo Sipeläinen, G.W.Sundmans, Helsinki
2. Simo Pietarinen, Son of a Punch,  Helsinki
3. Ville Leminen,  Ravintola Smör, Turku
4. Erno Kemi, Ragu,  Helsinki
5. Mikko Kaukonen, Ravintola Olo, Helsinki
6. Turo Väärti, Ravintola Muru, Helsinki

Vuoden Tarjoilija 2015 -finalistit

1. Katrina Laitinen, Ravintola Demo, Helsinki
2. Tanja Pöyhönen,  Ravintola Perho,  Helsinki
3. Taneli Lehtonen, Boulevard Social, Helsinki
4. Markku Niemi, Ravintola Muru, Helsinki
5. Iina Hopsu, Ravintola Gaijin, Helsinki
6. Saara Alander,  Ravintola Roux, Lahti

ELO

Author ELO

More posts by ELO